Edelleen lähtöruudussa

Huomenna tulee kolme viikkoa täyteen täällä italiassa. Periaatteessa on tapahtunut paljon, mutta käytännössä ei mitään. Olemme edelleen täällä Carlon hoivissa Otrantossa. Pitäisi varmaan kelata vähän ajassa taakse päin ja kertoa tarkemmin tapahtumista.

Niin kuin aikasemmin olemme jo maininneet, täällä nykyisessä hotellissa jossa työskentelemme ja asumme, Carlon meille tarjoama työ ei oikein sovi meille, vaikka ennen tänne tuloa hän antoi meidän ymmärtää, että hotellilla olisi meille kokin hommia. Koska emme ole vastaanottovirkailijoita eikä hotellissa edes ole ainuttakaan asiakasta, meille ei ole täällä töitä. Tämän takia meille alettiin etsimään uutta työpaikkaa.

Nykyisen paikan meille hankkinut välitystoimisto alkoi etsiä meille uutta paikkaa Otrantosta. Yli viikko sitten saimme tiedon mahdollisesta uudesta työpaikasta, joka oli leirintäalue hiukan Otranton ulkopuolella. Meille tarjottiin töitä keittiöapulaisina. Tapasimme paikan omistajaa Roccoa eräässä kahvilassa ja sovimme, että hän näyttää meille leirintäaluetta seuraavana päivänä. Kaikki mitä saimme google kääntäjän avulla juteltua, kuulosti oikein lupaavalta.

Seuraavana aamuna Rocco tuli hakemaan meitä Jeepillänsä Otrantosta. Matkaa leirintäalueelle oli autolla noin 20 minuuttia. Autossa keskustelimme käytännön asioista, esim. siitä miten pääsemme käymään kaupassa. Rocco sitten kyseli, että löytyykö meiltä ajokorttia ja kyllähän meiltä molemmilta löytyy. Roccohan siitä innostui ja käski sitten Jennan saman tien Jeepin rattiin esittelemään ajotaitoja. Jenna huristeli sitten Jeepillä Italian kapeita maanteitä leirintäalueelle. 

Perillä keskuuteemme tuli englantia puhuva tarjoilija, joka auttoi keskustelussa. Puhuimme työajoista ja -tehtävistä ja kaikki kuulosti edelleen hyvältä. Pääsimme näkemään keittiötä, jossa tulisimme työskentelemään ja asiakastilaa, joka oli keittiön yhteydessä oleva katettu terassi. Sitten aloimme keskustella majoituksestamme ja Rocco lähti näyttämään meille pientä taloa, jossa asuisimme.

Ajelimme Jeepillä varmaan muutaman kilometrin päähän keittiöltä, lähelle meren rantaa. Emme olleet uskoa silmiämme, kun näimme kivisen pienen hökötyksen. Astuessamme ovesta sisään huomasimme, että sana 'pieni' ei riitä kuvailemaan asuntomme kokoa. Huoneeseen mahtui parisänky ja ikkunan alla oleva pöytätaso sekä pieni jääkaappi. Ikkunassa oli puiset ovet ja Roccon avattua ne saimme nähdä, että siitä puuttui lasi kokonaan. Oli siinä kuitenkin hyttysverkko ja kalterit, mutta ne eivät meitä paljon lohduttaneet. Lämmityksestä ei ollut tietoakaan ja olemme saaneet ihan tarpeeksi kylmyydestä jo täällä hotellihuoneessamme.

Pienestä huoneesta pääsi takaovesta ulos ja heti toisesta ovesta sisälle vessaan. Vessassa oli sentään vesivessa ja löytyi sieltä alkeellinen suihkukin. Sitä emme tienneet, tulisiko sieltä lämmintä vettä. Vessan katsastettuamme Rocco lähti näyttämään meille 'keittiötä'. Tulimme kivimökkeröstä ulos ja kiersimme sen toiselle puolelle. Siellä oli ulkona kivinen taso ja allas eli ihan selkeä keittiö. Oikeasti ei mitään sinne päinkään. Rocco höpisi jotain kaasusta ja ymmärsimme, että tulisimme laittamaan ruokaa taivasalla, kaasun avulla ilman minkäänlaista liettä tai uunia.

Jostain syystä tämä mökkerö kaikkine mukavuuksineen ei meitä miellyttänyt. Jälkeen päin saimme kuulla, että mökki on kuuluu arkeologisesti suojeltuun alueeseen, mikä selittääkin sen alkeellisen varustuksen. Muistelimme Roccon puhuneen meille jotakin toisesta asuin mahdollisuudesta asuntovaunussa. Pyysimme häntä näyttämään meille vaunua. Ajoimme vaunun ohi ja ulos päin se näytti todella rähjäiseltä. Emme saaneet nähdä sitä sisältä, koska meille sanottiin, ettei se ole vielä kunnossa, mutta jos haluaisimme siinä asua, se kunnostettaisiin meitä varten. 

Palasimme keittiörakennuksen luo 'hieman' hämmentyneinä. Vaihdoimme vielä muutaman sanan ja lupasimme ottaa yhteyttä, kun tietäisimme otammeko paikan vastaan. Eräs Roccon työntekijöistä lähti viemään meitä takaisin Otrantoon. Sinne päästyämme kiiruhdimme hotellille ja otimme hädissämme yhteyttä Suomeen. Selitimme, ettei noin alkeellisissa olosuhteissa voi kukaan asua viikkoa tai kahta pidempään ja samalla säilyä tervejärkisenä. Onneksemme meitä ymmärrettiin ja Roccolle ilmoitettiin ettemme ota paikkaa vastaan.

Olimme taas lähtöruudussa ja kaksi viikkoa oli kulunut. Nyt meille siirryttiin etsimään uutta työpaikkaa Barista, koska Otrantosta ei meille ollut työtä löytynyt kaiken puurtamisen jälkeen. Kului päiviä ja vihdoin saimme ilouutisia. Lähellä Baria yksi hotelli oli kiinnostunut meistä. Otimme hotelliin yhteyttä ja juttelimme puhelimessa erään keittiötyöntekijän Alessandon kanssa. Meille tarjottiin keittiöapulaisen töitä ja huonetta hotellista. Kyselimme kaikista käytännön asioista ja Alessandro vain hoki meille: "don't worry, don't worry". Hän tokaisi nauran, että hänen ainoa vaatimuksensa on ettemme ole terroristeja.

Puhelun jälkeen meillä oli todella helpottunut olo. Paikka ja työ olivat kuulostaneet hyvältä ja keskustelu puhelimessa oli sujunut hyvin. Innostuneina aloimme viemään asioita eteen päin ja odottamaan ilmoitusta siitä, milloin saisimme lähteä matkustamaan Bariin. Lauantaiaamuna herätessä emme siis olleet kovin iloisia saamastamme sähköpostista, jossa meille kerrottiin, että hotelli oli perunut sinne tulomme ilman mitään perusteita. Jälleen kerran löysimme itsemme siitä jo surullisen kuuluisaksi tulleesta lähtöruudusta. 

Tilanne täällä nykyisessä asutuksessamme on hieman tukala. Carlo tuntuu odottavan lähtöämme yhtä kuumeisesti kuin me itsekin. Aurinko paistaa ja linnut laulaa. Mekin koetetaan vielä kaikesta huolimatta pysyä järjissämme. Saamme onneksi edelleen nauttia rannalla loikoilusta ja Otranton kauniista maisemista. Eipä täällä onneksi vauvan itkut tai muiden asukkaiden metelit häiritse meidän yöunia, kun asukkaita ei kerran ole ollenkaan. Ja aamuisin on ihanaa herätä italialaiseen musiikkiin ja Carlon lauluun, joka tunkeutuu hotellihuoneeseemme seinien läpi.

Ps. Meidän netti on kummallisesti pätkinyt tässä muutaman päivän ajan, joten älkää ihmetelkö, jos meistä ei kuulu mitään tai meihin ei saa yhteyttä. Eikö ole hassua, että netti katkeaa aina, kun Carlo poistuu hotellilta ja tulee takaisin heti kun hän palaa? Kysyimme Carlolta asiasta ja hän pisti tämän liittymän syyksi. Ilmeisesti ne siellä Telecomilla tietävät hyvinkin tarkkaan Carlon liikkeet, kun osaavat niin kätevästi tuota nettiyhteyttä säädellä.