Suuntana Jesi

Lähtöruudusta on vihdoin päästy! Tässä muutamien päivien aikana on tapahtunut paljon ja nopeaan tahtiin, joten kerrottavaa riittää. Viime postauksen jälkeen saimme kuulla, että välitysyhtiö alkaa etsimään meille uutta paikkaa Roomasta asti ja että etsimisessä menisi taas pari päivää. Ottaen huomioon sen, että olimme jo tässä vaiheessa odotelleet kolme viikkoa ja asumistilanne oli vähän tukala, oli vaikea pysyä kärsivällisenä.

Ennen kuin olimme ehtineet odottaa kauaa, saimme yllättävän puhelun. Valmentajamme Suomesta päätti ottaa ohjat paikan etsimisessä omiin käsiinsä huomattuaan välitysyhtiön hyödyttömyyden. Hän kertoi ystävästään Serenellasta, joka työskentelee englannin opettajana ystävyyskoulussamme Jesissä. Serenella voisi aloittaa uuden työ- ja asuinpaikan etsimisen meille Jesistä koska hän tuntee alueen hyvin ja pystyisi aloittamaan etsinnät heti seuraavana päivänä. Soitimme vielä itse Serenellalle, ja suunnitelma kuullosti meistä todella hyvältä. Serenella ymmärsi tarpeitamme hyvin ja lupasi yrittää löytää meille kivan ja toimivan ratkaisun. Olimme puhelun jälkeen todella toiveikkaita. 

Heti seuraavana päivänä Serenella soitti ja kertoi löytäneensä meille työpaikan ja asutuksen. Hymy korvissa kuuntelimme kun hän kertoi meille pienestä perinteisestä Italialaisesta ravintolasta Jesin historiallisella alueella. Ravintolaa pyörittää kaksi yli keski-ikäistä siskosta jotka vaikuttivat hyvin huolehtivaisilta ja mukavilta. Ravintolan keittiö on pieni, joten ihan koko jaksoa emme voi kuitenkaan yhdessä siellä samaan aikaan työskennellä. Tilanne ratkaistiin siten, että olisimme vuorotellen töissä ravintolan yläpuolella olevassa kahvilassa/baarissa. Positiivinen yllätys oli myös se että meille vuokrattaisiin oma asunto aivan ravintolan vierestä koko kuukaudeksi, ja saisimme käyttöön pesukoneet ja muut mukavuudet. 

Ainoa huoli oli enää se, miten pääsisimme Jesiin. Jesi sijaitsee siis 700 kilometriä Otranton yläpuolella Italian itärannikon suunnilla. Alapuolella olevassa kuvassa näkyy sinisella merkitty Otranto ja punaisella Jesi. Koska Otranto on keskellä ei-mitään ja sieltä ja sinne liikkuminen on vaikeaa, jännitti meitä hieman miten selviäisimme sieltä pois. Myös se, että Otrantoon saapuminen oli aikoinaan kunnon katastrofi ei helpottanut mieltämme. Saimme onneksi kuitenkin hyvät ohjeet matkustamiseen ja aloitimme valmistautumisen heti, sillä lähtö olisi heti seuraavana päivänä eli keskiviikkona.

Olimme huolestuneita siitä, mitä Carlo tulisi sanomaan kun marssisimme ulos. Meitä oltiin ohjeistettu, että meidän ei tarvitse hänelle kummempia selitellä vaan saamme lähteä ja huikata ciaot matkalla. Jos Carlo ei tulisi meitä vastaan, pitäisi meidän jättää hänelle jokin viesti. Päätimme lähettää jo iltana ennen lähtöä hänelle viestiä että olemme lähdössä, koska meille löydettiin uusi paikka. Ajatus siitä, että etukäteen ilmoittamatta mitään lähtisimme lätkimään ja Carlo tulisi hotellilla yllättäen vastaan kauhistutti meitä. Lähetimme viestin ja rupesimme nukkumaan kun vastausta ei kuulunut.

Seuraavana aamuna hiippailimme tavallisen tapaamme hotellin aulan läpi hakemaan keittiöstä maitoa muroihimme. Koitimme olla huomaamattomia, sillä netin ilmestyttyä takaisin yön jälkeen aamulla oli selvää että Carlo on paikalla hotellilla. Kun aamutoimet oli tehty nappasimme laukut matkaan ja lähdimme hiljaisesti ovelle. Kun olimme ulkona ja raahasimme laukkuja pihan läpi, luulimme jo että olimme onnistuneet livistämään Carlon kynsistä. Olimme kuitenkin väärässä. 

Kun olimme puolessa välissä hotellin pihaa huuteli Carlo meitä takaisin. Jenna jäi odottamaan laukkujen kanssa ulos ja Janette meni puhumaan Carlon kanssa. Carlo sanoi että oli kyllä saanut viestimme illalla vaikkei siihen ollut vastannukaan. Hän halusi vielä tarkastaa huoneemme kunnon ennen lähtöä. Olimme vieneet omat roskikset pois ja lukuunottamatta muutamaa astiaa ja muropakettia pöydällä huone oli siisti. Carlo olisi kuitenkin halunnut, että puhdistamme huoneen seuraavaa asiakasta varten ja vaihtaisimme lakanat ym. Sanoimme että olisimme kyllä tehneet sen jos Carlo olisi ajoissa imoittanut että se on tarpeellista. Tiesimme että hotellilla on sitä varten siivooja erikseen joten luulimme että meidän ei tarvitse loppusiivousta tehdä. Jonkin aikaa Carlo mumisi vihaisesti itsekseen ja sitten päästi meidät lähtemään. Häntä ei vaikuttanut harmittavan lähtömme eikä kyllä harmittanut meitäkään. Rullasimme laukkuja nopeaan tahtiin pois hotellilta kohti vapautta. 

Matka bussipysäkille oli raskas ja hikinen laukkuja raahaten auringon paahteessa. Päästyämme satamaan mistä bussit lähtevät osoitti paikallinen bussikuski meidät oikealle pysäkille tööttäillen ja vilkuttaen meille. Pysäkiltä nousimme bussiin joka ajoi tunnin Lecceen. Koska bussi oli saapunut jonkin verran ennen aikataulua ja lähtenyt liian ajoissa emme olleet varmoja olemmeko oikeassa bussissa. Varmaa oli kuitenkin että kyseinen bussi menee jonnekkin Lecceen ja se riitti meille. Seurasimme puhelimen navista mihin päin Lecceä bussi meidät jättäisi ja koitimme miettiä miten pääsisimme juna-asemalle. Kuskin kanssa oli turha yrittää keskustella asiasta mitään koska hän ei puhunut yhtään englantia. 

Bussi jätti meidät Leccen bussiasemalle. Tutkimme karttaa ja huomasimme että juna-asema on puolen tunnin kävelymatkan päässä. Katsoimme laukkujamme ja hikipisara nousi otsalle. Päätimme harkita taksin ottamista koska näimme monia takseja bussiaseman edessä. Missään taksissa ei ollut kuskia paikalla ja vaikutti siltä että he aikovat olla jonkin aikaa poissa. Meillä ei ollut aikaa odotella, joten huokaisimme pitkään ja lähdimme kävelemään. Jenna kulki edellä Janeten matkalaukkua vetäen, koska se oli vähän kevyempi ja samalla seurasi kartasta ohjeita minne mennä. Janette kulki perässä reppu selässä ja kahta Jennan painavaa laukkua raahaten. Matka oli hermoja raastava ja raskas, mutta perille selvittiin.

Juna-asemalla ostimme liput automaatista Leccestä Jesiin. Välissä olisi yksi vaihto Anconassa. Kun liput oli hankittu oli meillä vähän ylimääräistä aikaa joten ostimme välipalaa aseman kahvilasta ja etsimme sitten junamme. Juna löytyi ja pääsimme vihdoin istumaan alas. Edessä oli viiden ja puolen tunnin matka Anconaan. Oli upea kokemus nähdä satoja kilometrejä Italian itärannikon kaupunkeja ja merenrantaa.

Junan vaihto Anconassa jännitti sillä aikaa siihen meillä ei ollut kuin alle vartti. Oikea raide piti etsiä ja laukut raahata mukana. Vaihdostakin kuitenkin selvittiin hyvin ja lähdimme Jesiä kohti. Jesin asemalle saavuimme kello 18 ja meitä oli siellä vastassa Serenella ja hänen miehensä. Ensimmäisestä illastamme ja päivistämme Jesissä kerromme seuraavassa postauksessa.