maanantai 23. toukokuuta 2016

Rooma

Perjantaiaamuna Orestinan mies Mario kuskasi meidät ja matkatavaramme rautatieasemalle ja sieltä otimme kolme ja puoli tuntia kestävän junan Roomaan. Junamatkan aikana ihailimme kauniita maisemia. Saavuttuamme Roomaan kävimme syömässä rautatieasemalla ja lähdimme sitten suuntaamaan hotellillemme, joka sijaitsi vain parin korttelin päässä rautatieasemasta. Hengähdimme hetken hotellilla ja lähdimme sittem tutkimaan Roomaa kävellen. Olimme päättäneet, että haluamme nähdä Colosseumin ja Fontana di Trevin. Näitä nähtävyyksiä metsästäessämme näimme matkan varrella myös monet muut nähtävyydet. Välillä kävimme syömässä salaatit ja poikkesimme muutamissa kaupoissa. Kävellessä ympäri Roomaa meni tunteja ja palasimme hotellillemme uupuneina. Päätimme kuitenkin lähteä vielä syömään illallista läheiseen ravintolaan ja käymään iltakävelyllä ennen nukkumaan menoa.

  

 

 

 
 
Lauantaipäivä omistettiin shoppailulle. Aamupalan jälkeen lähdimme kiertelemään kauppoja rautatieasemalle ja kävimme syömässä lounasta. Pyörähdimme pikaisesti hotellilla ja lähdimme sitten keskustaan shoppailemaan. Matkalla keskustaan näimme taas nähtävyyksiä. Shoppaillessa kului koko päivä. Välissä kävimme jäätelöllä ja jatkoimme taas shoppailua. Saavuimme takaisin hotellille puoli kahdeksan aikaan illalla. Olimme todella nälkäisiä ja tajusimme, että lounaastamme oli kahdeksan tuntia aikaa. Suihkun jälkeen suuntasimmekin viimeiselle illallisellemme Italiassa. Myöhemmin pakkasimme vielä laukkumme lähtökuntoon aamua varten. 

 

 

Tänään sunnuntaina aamulla lähdimme hotellilta heti aamupalan jälkeen ja suuntasimme junalla Rooman lentokentälle. Kävimme syömässä ja kiertelimme muutamissa liikkeissä. Lentomme Berliinin kautta Suomeen lähtee alle tunnin päästä. Jos kaikki sujuu hyvin, olemme illalla hieman yhdeksän jälkeen Helsingissä. Automatkamme Turkuun ajattelimme kuluttaa Leijonia kannustaen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti